Närästys

Närästys

 

Närästystä kuvaillaan polttavana tunteena rintalastan takana ja joskus nieluun tuntuu nousevan hapanta. Oireita voivat lisätä esimerkiksi erilaiset vatsan limakalvoa ärsyttävät ruoka-aineet, runsas syöminen, tupakointi, ylipaino, sekä kumartelu, nostelu ja kiristävät vaatteet. Makuulla olo yleensä myös pahentaa närästystä, jonka vuoksi se usein vaivaa öisin.

Närästys on hyvin yleinen oire ja ajoittaisen närästelyn vuoksi ei välttämättä tarvitse hakeutua lääkäriin. Lääkärin tutkimukset ovat kuitenkin aiheelliset, jos:

  • närästystä esiintyy useita kertoja viikossa pitkiä aikoja
  • närästyksen ja rintalastan takaisen polttelun lisäksi ilmenee muunlaisia kipuja vatsan tai rinnan alueella
  • lmaantuu muita merkittäviä oireita, esimerkiksi oksenteluja, nielemisvaivoja tai laihtumista.
  • äkillinen rintalastan alaosassa tuntuva huomattava kipu uutena oireena → syytä hakeutua heti hoitoon, sillä joskus sepelvaltimotauti ja sydäninfarkti oireilevat tällä tavalla.

 


Antasidit

 

Antasidit ovat mahahappoa neutraloivia aineita, jotka lievittävät närästystä väliaikaisesti. Niitä on sekä nestemäisinä, että pureskelu- ja imeskelytabletteina. Antasidien vaikutus alkaa 10 - 15 minuutissa ja kestää tunnin pari. Lääkettä voi ottaa useita kertoja päivässä tarpeen mukaan. Tutustu huolellisesti lääkkeen käyttöohjeeseen.

 

Happosalpaajat

 

Happosalpaajat ovat lääkkeitä, jotka estävät tehokkaasti vatsan limakalvon suolahappoa valmistavien solujen toimintaa. Niiden vaikutus on tehokkaampi ja pitkäaikaisempi kuin antasidien. Niiden vaikutus alkaa noin tunnissa ja kestää lääkeaineesta ja annoksesta riippuen 12 - 24 tuntia. Voimakkaan närästyksen helpottumiseen voi mennä muutama päivä, mutta jos oireet eivät lievity parissa viikossa tai palaavat viikon- parin kuurin jälkeen, on syytä hakeutua lääkäriin.

Happosalpaajia ei tulisi käyttää alle 18-vuotiailla ilman lääkärin ohjeistusta.

 

Limakalvoja suojaavat

 

Tähän ryhmään kuuluvat sukralfaatit (Alsucral ja Antepsin) ja alginaatit (Galieve ja Gaviscon).

Sukralfaatit aktivoituvat happamassa ympäristössä ja muodostavat vatsan limakalvon pinnalle suojaavan kalvon. Nämä suojaavat parhaiten otettuna tyhjään vatsaan ja ennen nukkumaan menoa. Antasideja ei tulisi käyttää samanaikaisesti, jotta aineet pääsisivät aktivoitumaan toivotulla tavalla.

Alginaatit taas muodostavat happamassa ympäristössä vaahtomaisen kerroksen vatsan sisällön pinnalle sekä ruokatorven alaosan limakalvolle. Näitä nautitaan yleensä puolisen tuntia ruokailun jälkeen sekä tarvittaessa ennen nukkumaan menoa, estämään vatsahappojen nousemista ruokatorveen. Tutustu huolellisesti pakkausselosteeseen.


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:

Silicea vatsa-suolistogeeliä käytetään sekä akuuttien että kroonisten vatsa- ja suolisto-ongelmien hoitoon.

 

14,61 €
1 l = 29,22 €

Lääke (Pakkauskoko: 30 purutablettia)

Balancid Novum on lääke, joka sitoo mahahappoa ja vähentää näin ollen liikahappoisuutta. Happoa sitova vaikutus alkaa muutamassa minuutissa. Lääkettä käytetään hoitamaan närästystä, happamia röyhtäisyjä, liikahappoisuutta ja mahakipuja, jotka johtuvat liiallisesta suolahappomäärästä mahassa

4,74 €
1 kpl = 0,16 €

Lääke

Esomeprazol ratiopharmia käytetään aikuisille refluksioireiden hoitoon. Näitä oireita ovat mm. närästys ja happaman mahanesteen nousu ruokatorveen. Sen vaikuttava aine on esomepratsoli, joka vähentää mahahapon määrää. Alle 18-vuotiaille ja pitkäaikaiseen käyttöön vain lääkärin määräyksestä.
5,90 €
1 kpl = 0,42 €

Lääke

Galieve Mint on närästyslääke, joka lievittää oireita ja polttelua rintalastan alla estämällä mahahapon nousua ruokatorveen. Sen vaikuttavat aineet natriumvetykarbonaatti ja -alginaatti muodostavat suojaavan kerroksen mahalaukun pinnalle. Alle12-vuotiaille ja pitkäaikaiseen käyttöön ainoastaan lääkärin määräyksellä.
4,96 €
1 l = 33,07 €

Lääke (Pakkauskoko: 7 enterotablettia)

Esomeprazol Sandoz on tarkoitettu aikuisille refluksioireiden hoitoon. Näitä oireita ovat mm. närästys ja happaman mahanesteen nousu ruokatorveen. Sen vaikuttava aine on esomepratsoli, joka vähentää mahahapon muodostumista. Alle 18-vuotiaille ja pitkäaikaiseen käyttöön vain lääkärin määräyksestä.
3,58 €
1 kpl = 0,51 €

Lääke (Pakkauskoko: 24 imeskelytablettia)

Rennie on apu tilapäiseen närästykseen. Rennie-imeskelytabletti koostuu kalsiumkarbonaatista ja magnesiumsubkarbonaatista, jotka nautraloivat mahahappoja. Sitä käytetään lievittämään liikahappoisuuteen liittyviä oireita, kuten närästystä ja ruoansulatusvaivoja, kuten mahan turvotuksen tunnetta ja kipua. Pitkäaikaiseen käyttöön ja alle 12-vuotiaille vain lääkärin määräyksestä.

4,38 €
1 kpl = 0,18 €

Lääke (Pakkauskoko: 24 imeskelytablettia)

Rennie on apu tilapäiseen närästykseen. Sitä käytetään lievittämään närästystä ja ruoansulatusvaivoja, kuten mahan turvotusta ja kipua. Pitkäaikaiseen käyttöön ja alle 12-vuotiaille vain lääkärin määräyksestä.

4,10 €
1 kpl = 0,17 €

Lääke (Pakkauskoko: 24 purutablettia)

Galieve Peppermint -purutabletti lievittää närästysoireita ja polttelua rintalastan alla estämällä mahahapon nousua ruokatorveen. Sen vaikuttavat aineet natriumvetykarbonaatti ja -alginaatti muodostavat suojaavan kerroksen mahalaukun pinnalle. Alle12-vuotiaille ja pitkäaikaiseen käyttöön ainoastaan lääkärin määräyksellä.
4,96 €
1 kpl = 0,21 €

Lääke (Pakkauskoko: 10 tablettia)

Inside lievittää tilapäisen närästyksen ja happamien röyhtäisyjen aiheuttamia oireita. Valmisteen vaikuttava aine on ranitidiini.
7,07 €
1 kpl = 0,71 €

Lääke (Pakkauskoko: 7 enterotablettia)

Losec-enterotabletteja käytetään refluksioireiden lyhytaikaiseen hoitoon. Näitä oireita ovat mm. närästys ja happaman mahanesteen takaisinvirtaus ruokatorveen.  Sen vaikuttavana aineena on omepratsoli, joka kuuluu ns. protonipumpun (happopumpun)estäjiin. Losecin täysi hoitovaikutus saadaan 2-3 päivän hoidon jälkeen. Alle 18-vuotiaille ja pitkäaikaiseen käyttöön vain lääkärin määräyksestä.

7,71 €
1 kpl = 1,10 €

Lääke (Pakkauskoko: 100 ml)

Gaviscon mikstuuraa (nykyinen virallinen nimi on oraalisuspensio) käytetään vähentämään happamia röyhtäisyjä ja närästysoireita. Sen vaikuttavat aineet algiinihappo ja natriumvetykarbonaatti muodostavat yhdessä mahan suolahapon kanssa kevyen ja geelimäisen massan mahansisällön pinnalle. Tämä estää happaman mahansisällön nousemisen takaisin ruokatorveen. Lapsille ja pitkäaikaiseen käyttöön ainoastaan lääkärin määräyksellä.
5,72 €
1 l = 57,20 €

Lääke (Pakkauskoko: 24 imeskelytablettia)

Rennie on apu tilapäiseen närästykseen. Rennie-imeskelytabletti koostuu kalsiumkarbonaatista ja magnesiumsubkarbonaatista, jotka nautraloivat mahahappoja. Sitä käytetään lievittämään liikahappoisuuteen liittyviä oireita, kuten närästystä ja ruoansulatusvaivoja, kuten mahan turvotuksen tunnetta ja kipua. Pitkäaikaiseen käyttöön ja alle 12-vuotiaille vain lääkärin määräyksestä.

4,10 €
1 kpl = 0,17 €

Lääke (Pakkauskoko: 24 imeskelytablettia)

Rennie on apu tilapäiseen närästykseen. Rennie-imeskelytabletti koostuu kalsiumkarbonaatista ja magnesiumsubkarbonaatista, jotka nautraloivat mahahappoja. Sitä käytetään lievittämään liikahappoisuuteen liittyviä oireita, kuten närästystä ja ruoansulatusvaivoja, kuten mahan turvotuksen tunnetta ja kipua. Pitkäaikaiseen käyttöön ja alle 12-vuotiaille vain lääkärin määräyksestä.

4,10 €
1 kpl = 0,17 €

Lääke (Pakkauskoko: 20 purutablettia)

Gavisconia käytetään vähentämään happamia röyhtäisyjä ja närästysoireita. Sen vaikuttavat aineet algiinihappo ja natriumvetykarbonaatti muodostavat yhdessä mahan suolahapon kanssa kevyen ja geelimäisen massan mahansisällön pinnalle. Tämä estää happaman mahansisällön nousemisen takaisin ruokatorveen. Lapsille ja pitkäaikaiseen käyttöön ainoastaan lääkärin määräyksellä
5,98 €
1 kpl = 0,30 €

Lääke

Omeprazol ratiopharmia käytetään aikuisille refluksioireiden lyhytaikaiseen hoitoon. Näitä oireita ovat mm. närästys ja happaman mahanesteen nousu ruokatorveen. Valmisteen vaikuttava aine on omepratsoli, joka estää mahahappoa tuottavan ´pumpun´ toimintaa ja vähentää mahassa olevan hapon määrää. Omeprazol ratiopharm-enterokapselit vähentävät mahahapon eritystä kahden tunnin sisällä lääkkeen otosta ja täysi hoitovaikutus saadaan 2-3 päivän hoidon jälkeen. Itsehoidossa Omeprazol ratiopharm -kapseleita ei saa käyttää yli 2 viikkoa. Alle 18-vuotiaille ja pitkäaikaiseen käyttöön vain lääkärin määräyksestä.
8,10 €
1 kpl = 0,58 €

Lääke (Pakkauskoko: 7 tablettia)

Pantoprazol Actavis sisältää vaikuttavana aineena pantopratsolia, joka estää mahahappoa tuottavan happopumpun toimintaa. Se vähentää mahassa olevan hapon määrää.
6,33 €
1 kpl = 0,90 €

Silicum tonic on nestemmäinen piihappovalmiste närästyksen hoitoon.

 

15,85 €
1 l = 31,70 €

Lääke (Pakkauskoko: 6 tablettia)

Pepcid-tabletti lievittää närästystä ja muita liikahappoisuuteen (esim. happamat röyhtäisyt) liittyviä oireita. Pepcidin vaikuttava aine on famotidiini, joka kuuluu histamiini-(H2)-reseptorin salpaajiin. Pepcid vaikuttaa vähentämällä mahahapon eritystä eli siis hoitaa itse (närästys)ongelman syytä. Yksi tabletti lievittää oireita noin 30 minuutin kuluttua annostelusta. Se myös ehkäisee oireita kun se otetaan tuntia ennen ruokailua. Alle 12-vuotiaille ja pitkäaikaiseen käyttöön vain lääkärin määräyksestä.
5,26 €
1 kpl = 0,88 €

Reduflux™ juoma on tehokas ja nopea helpotus närästykseen ja happamiin röyhtäyksiin.

8,71 €
1 l = 58,07 €

Lääke (Pakkauskoko: 6 purutablettia)

Pepcid Duo on tarkoitettu närästyksen ja happamien röyhtäisyjen oireiden lyhytaikaiseen hoitoon. Pepcid Duon vaikutus alkaa pian annostelun jälkeen ja kestää 12 tuntia. Purutabletit sisältävät kolmea vaikuttavaa ainetta. Famotidiini on ns. H2-salpaaja, joka vähentää mahahapon muodostusta mahalaukussa. Magnesiumhydroksidi ja kalsiumkarbonaatti ovat ns. antasideja eli mahahappolääkkeitä, ne neutraloivat mahalaukussa olevaa happoa. PItkäaikaiseen käyttöön ja alle 16-vuotiaille vain lääkärin määräyksestä.
5,98 €
1 kpl = 1,00 €

Lääke (Pakkauskoko: 30 tablettia)

Antepsinin sisältämä sukralfaatti muodostaa mahalaukun seinämän pinnalle kalvon, joka peittää haavauman tai ärtyneen alueen ja suojaa sitä mahahapolta. Antepsinia käytetään maha- ja pohjukaissuolihaavan hoitoon ja ruokatorven tulehduksen aiheuttamiin vatsan oireisiin, kuten ylävatsakipuihin ja närästykseen. Lapsille ja pitkäaikaiseen, yli 8 viikon käyttöön vain lääkärin määräyksestä.

10,48 €

Reduflux™ purutabletit ovat tehokas ja nopea helpotus närästykseen ja happamiin röyhtäyksiin.

6,56 €
1 kpl = 0,33 €

Lääke

Ranitidin Sandoz on tarkoitettu maha- ja pohjukaissuolihaavojen sekä happamien röyhtäyksien ruokatorvessa aiheuttamien tulehduksellisten muutosten hoitoon. Valmisteen vaikuttava aine on ranitidiini.
9,56 €

Lääke

Ranitidin Sandoz on tarkoitettu maha- ja pohjukaissuolihaavojen sekä happamien röyhtäyksien ruokatorvessa aiheuttamien tulehduksellisten muutosten hoitoon. Valmisteen vaikuttava aine on ranitidiini.
4,97 €

Lääke

Ranixal on lääke liikahappoisuudesta johtuvien oireiden, kuten närästyksen ja happamien röyhtäisyjen lyhytaikaiseen hoitoon. Sen vaikuttava aine ranitidiini vähentää mahanesteen ja mahahapon eritystä lievittäen näin liikahappoisuuteen liittyviä oireita. PItkäaikaiseen käyttöön ja alle 12-vuotiaille vain lääkärin määräyksestä.

5,16 €
1 kpl = 0,52 €

Lääke

Ranixal  poretabletin  vaikuttava  aine  ranitidiini  vähentää  mahanesteen  ja  mahahapon  eritystä lievittäen täten liikahappoisuuteen liittyviä oireita, kuten närästystä. Valmiste   on  tarkoitettu  liikahappoisuudesta  johtuvien  oireiden,  kuten  närästyksen  ja  happamien röyhtäisyjen lyhytaikaiseen hoitoon.  PItkäaikaiseen käyttöön ja alle 12-vuotiaille vain lääkärin määräyksestä.

8,04 €
1 kpl = 0,80 €

Lääke

Ranixal on lääke liikahappoisuudesta johtuvien oireiden, kuten närästyksen ja happamien röyhtäisyjen lyhytaikaiseen hoitoon. Sen vaikuttava aine ranitidiini vähentää mahanesteen ja mahahapon eritystä lievittäen näin liikahappoisuuteen liittyviä oireita. PItkäaikaiseen käyttöön ja alle 12-vuotiaille vain lääkärin määräyksestä.

7,50 €
1 kpl = 0,75 €

Lääke (Pakkauskoko: 7 enterotablettia)

Somac Control sisältää vaikuttavana aineena pantopratsolia, joka estää mahahappoa tuottavan ’pumpun’ toimintaa. Se siis vähentää mahassa olevan hapon määrää. Somac Control -valmistetta käytetään refluksioireiden (esim. närästys ja happaman mahansisällön nousu takaisin ruokatorveen) lyhytaikaiseen hoitoon aikuisille. Alle 18-vuotiaille ja pitkäaikaiseen käyttöön vain lääkärin määräyksestä

8,13 €
1 kpl = 1,16 €

Lääke (Pakkauskoko: 7 enterokapselia)

Zolt on tarkoitettu refluksioireiden (kuten närästys ja happaman mahansisällön nousu ruokatorveen) lyhytaikaiseen hoitoon aikuisille. Sen aikuttava aine lansopratsoli on ns. protonipumpun estäjä, joka ei ainoastaan lievitä närästyksen oireita vaan vaikuttaa suoraan närästyksen syntyyn vähentämällä mahahapon eritystä. Alle 18-vuotiaille ja pitkäaikaiseen käyttöön vain lääkärin määräyksestä.
7,30 €
1 kpl = 1,04 €

Lääke (Pakkauskoko: 7 enterokapselia)

Omeprazol Actavis on omepratsolia sisältävä lääke, joka vähentää mahahapon eritystä. Sitä käytetään refluksioireiden (närästys, mahahapon takaisinvirtaus) lyhytaikaiseen hoitoon. Alle 18-vuotiaille ja pitkäaikaiseen käyttöön vain lääkärin määräyksestä.

6,55 €
1 kpl = 0,94 €